Tupakoinnin lopettaminen

Tupakoinnin lopettamisesta seuraa lukuisia hyviä vaikutuksia terveyteen ja elämänlaatuun. Osa vaikutuksista tulee esille jo nopeasti ensimmäisten päivien aikana (mm. verenpaineen ja sykkeen normalisoituminen, haju- ja makuaistin paraneminen) tai parissa kuukaudessa (yskän ja limannousun väheneminen, keuhkojen toiminnan paraneminen, unen laadun ja määrän paraneminen). Osa terveysvaikutuksista saavutetaan lopettamista seuraavien kuukausien tai vuosien kuluessa (sydäninfarktiin sairastumisen ja keuhkosyövän riskin puolittuminen, aivoinfarktin riskin palaaminen normaalitasolle). Tupakoinnin lopettaminen kannattaa siis aina.

Lääkehoito helpottaa savuttomaan elämäntapaan siirtymistä lievittämällä tupakanhimoa ja vähentämällä vieroitusoireita, kuten unihäiriöitä, levottomuutta ja ärtyisyyttä. Ilman reseptiä saatavien nikotiinikorvaushoitolääkkeiden käyttö tuplaa lopettamisen onnistumisen todennäköisyyden. Kannattaa kuitenkin varautua siihen, että ensimmäisten lopettamisen jälkeisten viikkojen aikana repsahdusvaara on suuri. Repsahduksen taustalla on usein liian lyhyeksi jäänyt lääkehoitojakso, liian pieni annostus tai hoitomuoto ei ole ollut paras mahdollinen. Oleellista onkin valita riittävän vahva valmiste ja käyttää sitä oikealla tavalla, säännöllisesti ja riittävän pitkän ajan. Lääkehoito lopetetaan asteittain riittävän pitkän hoidon (mielellään vähintään 3 kuukautta) jälkeen siirtymällä miedompaan valmisteeseen ja/tai harventamalla ottokertoja, kunnes päivittäinen korvaushoitotuotteen käyttö ja tarve on enää vähäistä.

Nikotiinikorvaushoitovalmisteita on saatavilla useita lääkemuotoja, joista voi valita sopivuuden ja mieltymysten mukaan parhaimman vaihtoehdon. Nikotiinikorvaushoitovalmiste on aina turvallisempi vaihtoehto kuin tupakoinnin jatkaminen. Varovaisuutta tulee kuitenkin noudattaa muutaman viikon aikana sydäninfarktin jälkeen ja epästabiilissa angina pectoriksessa, sekä vaikeissa rytmihäiriöissä. Sydänsairauksia sairastaville ja raskaana oleville naisille suositellaan lyhytvaikutteisia valmistemuotoja (muu kuin laastari), mikäli lopettaminen ilman lääkehoitoa ei onnistu. Käyttö alle 18-vuotiailla edellyttää aina riittävää, terveydenhuoltohenkilöstöltä saatua ohjausta ja tukea valmisteiden käyttöön ja tupakoinnin lopettamiseen liittyen.
NICOTINELL MINT 1 mg (1 × 12fol)

Nicotinell Mint -imeskelytabletti sisältää nikotiinia, joka on yksi tupakan sisältämistä aineista. 

Katso tuotteen tiedot
3,41 €
NICOTINELL MINT 2 mg (1 × 12fol)

Nicotinell Mint -imeskelytabletti sisältää nikotiinia, joka on yksi tupakan sisältämistä aineista.

Katso tuotteen tiedot
4,11 €
NICORETTE ICEMINT 2 mg (1 × 20kpl)

Nicorette Icemint-imeskelytabletit sisältävät nikotiinia, joka lievittää tupakanpolton lopettamiseen liittyviä vieroitusoireita.

Katso tuotteen tiedot
6,31 €
NICORETTE FRUIT 2 mg (1 × 20kpl)

Nicorette Fruit-imeskelytabletit sisältävät nikotiinia, joka lievittää tupakanpolton lopettamiseen liittyviä vieroitusoireita ja nikotiinihimoa.

Katso tuotteen tiedot
6,31 €
NICOTINELL LAKRITS 2 mg (1 × 24fol)

Nicotinell lääkepurukumit sisältävät nikotiinia.

Katso tuotteen tiedot
6,40 €
NICOTINELL FRUIT 2 mg (1 × 24fol)

Nicotinell lääkepurukumit sisältävät nikotiinia.

Katso tuotteen tiedot
6,40 €
NICOTINELL MINT 2 mg (1 × 24fol)

Nicotinell lääkepurukumit sisältävät nikotiinia.

Katso tuotteen tiedot
6,40 €
NICOTINELL ICEMINT 2 mg (1 × 24fol)

Nicotinell lääkepurukumit sisältävät nikotiinia.

Katso tuotteen tiedot
6,40 €
NICOTINELL TROPICAL FRUIT 2 mg (1 × 24fol)

Nicotinell lääkepurukumit sisältävät nikotiinia.

Katso tuotteen tiedot
6,40 €
NICOTINELL SPEARMINT 2 mg (1 × 24fol)

Nicotinell lääkepurukumit sisältävät nikotiinia.

Katso tuotteen tiedot
6,40 €
NICORETTE 2 mg (1 × 30fol)

Nicorette-purukumia käytetään helpottamaan tupakoinnin lopettamista.

Katso tuotteen tiedot
7,69 €
NICORETTE FRESHMINT 2 mg (1 × 30fol)

Nicorette-purukumia käytetään helpottamaan tupakoinnin lopettamista.

Katso tuotteen tiedot
7,69 €
NICORETTE FRUITMINT 2 mg (1 × 30fol)

Nicorette-purukumia käytetään helpottamaan tupakoinnin lopettamista.

Katso tuotteen tiedot
7,69 €
NICOTINELL MINT 1 mg (1 × 36fol)

Nicotinell Mint -imeskelytabletti sisältää nikotiinia, joka on yksi tupakan sisältämistä aineista. 

Katso tuotteen tiedot
8,12 €
NICORETTE ICEMINT 4 mg (1 × 20kpl)

Nicorette Icemint-imeskelytabletit sisältävät nikotiinia, joka lievittää tupakanpolton lopettamiseen liittyviä vieroitusoireita.

Katso tuotteen tiedot
8,68 €
NICOTINELL LAKRITS 4 mg (1 × 24fol)

Nicotinell lääkepurukumit sisältävät nikotiinia. Pureskeltaessa nikotiini vapautuu hitaasti ja imeytyy suun limakalvolta. Tupakoidessa elimistö tottuu nikotiiniin. Kun tupakointi sitten lopetetaan, ...

Katso tuotteen tiedot
9,80 €
NICOTINELL MINT 4 mg (1 × 24fol)

Nicotinell lääkepurukumit sisältävät nikotiinia. Pureskeltaessa nikotiini vapautuu hitaasti ja imeytyy suun limakalvolta. Tupakoidessa elimistö tottuu nikotiiniin. Kun tupakointi sitten lopetetaan, ...

Katso tuotteen tiedot
9,80 €
NICOTINELL ICEMINT 4 mg (1 × 24fol)

Nicotinell lääkepurukumit sisältävät nikotiinia.

Katso tuotteen tiedot
9,80 €
NICOTINELL TROPICAL FRUIT 4 mg (1 × 24fol)

Nicotinell lääkepurukumit sisältävät nikotiinia.

Katso tuotteen tiedot
9,80 €
NICORETTE 4 mg (1 × 30fol)

Nicorette-purukumia käytetään helpottamaan tupakoinnin lopettamista.

Katso tuotteen tiedot
11,66 €
NICORETTE FRESHMINT 4 mg (1 × 30fol)

Nicorette-purukumia käytetään helpottamaan tupakoinnin lopettamista.

Katso tuotteen tiedot
11,66 €
NICORETTE FRUITMINT 4 mg (1 × 30fol)

Nicorette-purukumia käytetään helpottamaan tupakoinnin lopettamista.

Katso tuotteen tiedot
11,66 €
NICORETTE INHALAATTORI 10 mg (1 × 18fol)

Nicorette Inhalaattori on apuväline tupakoinnin lopettamisessa. Inhalaattori sopii lopettajille, joiden sormet kaipaavat puuhastelua savukkeiden kanssa yhtä paljon kuin itse polttamista.

Katso tuotteen tiedot
11,81 €
NICOTINELL MINT 2 mg (1 × 36fol)

Nicotinell Mint -imeskelytabletti sisältää nikotiinia, joka on yksi tupakan sisältämistä aineista.

Katso tuotteen tiedot
11,81 €
NICOTINELL MINT 1 mg (1 × 96fol)

Nicotinell Mint -imeskelytabletti sisältää nikotiinia, joka on yksi tupakan sisältämistä aineista. 

Katso tuotteen tiedot
18,40 €
NICORETTE 10 mg/16 h (1 × 7kpl)

Nicorette-depotlaastarin sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamisen yhteydessä esiintyviä vieroitusoireita ja ehkäisee näin ollen tupakoinnin uudelleen aloittamista.

Katso tuotteen tiedot
19,79 €
NICORETTE 15 mg/16 h (1 × 7kpl)

Nicorette-depotlaastarin sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamisen yhteydessä esiintyviä vieroitusoireita ja ehkäisee näin ollen tupakoinnin uudelleen aloittamista.

Katso tuotteen tiedot
19,79 €
NICOTINELL 7 mg/24 h (1 × 7kpl)

Nicotinell on laastari, josta vapautuu elimistöön nikotiinia. Tupakoidessa elimistö tottuu nikotiiniin ja kun tupakointi lopetetaan voi ilmetä ns. vieroitusoireita. Nicotinell ...

Katso tuotteen tiedot
19,87 €
NICOTINELL 14 mg/24 h (1 × 7kpl)

Nicotinell on laastari, josta vapautuu elimistöön nikotiinia.

Katso tuotteen tiedot
19,87 €
NICOTINELL 21 mg/24 h (1 × 7kpl)